Millainen on sopiva auton öljynvaihtoväli?

  • 31 Aug, 2021
Auton öljyjä kaupan hyllyllä.

Auton öljynvaihtoväli voi vaihdella esimerkiksi maan, auton ja öljyn laadun mukaan. Ei siis ole kaikille yhteistä vastausta sille, kuinka usein öljyt kannattaa vaihtaa. Suomessa autoileville sopiva öljynvaihtoväli on kuitenkin vähintään kerran vuodessa. Suomessa auto nimittäin joutuu vuoden aikana erityisen rasituksen kohteeksi. Talviajo, lyhyet ajomatkat ja pölyiset olosuhteet edellyttävät tiiviimpää vaihtoväliä. Öljynvaihtaminen on kuitenkin autoilun helpoimpia huoltotöitä ja sen voi siksi tehdä hyvin myös itse esimerkiksi halleissa, joissa on autonosturi. Niitä löytää useilta paikkakunnilta.

Auton öljynvaihtoväli voi vaihdella auton mukaan

On hyvä aina selvittää oman auton valmistajan kertoma ajokilometriraha öljyjen vaihdolle. Autonvalmistaja ilmoittaa yleensä ajankohdan, johon mennessä öljyt on viimeistään vaihdettava. Tätä ajankohtaa kannattaa myös aina noudattaa, jotta auto pysyy hyväkuntoisena.

Kannattaa myös muistaa, että öljynvaihdon laiminlyönnin vaikutukset eivät välttämättä ilmene heti. Ne saattavat silti ilmaantua myöhemmin hyvinkin kalliina moottoriremontteina. Huoltokirjan harvat tai puuttuvat merkinnät öljynvaihdoista ovat siis selvä merkki myös auton potentiaalisille ostajille tulevaisuudessa. Hyvin huollettu auto on helppo myydä!

Öljynvaihto itse vai liikkeessä?

Öljynvaihdon voi tehdä helposti itse, eikä siihen usein kulu paljon aikaakaan. Saat öljynvaihtoon tarvittavat tarvikkeet verkkokaupastamme! Öljynvaihto ei kuitenkaan ole usein kallis liikkeessäkään – se voidaan tehdä jopa yhden tankkauksen hinnalla!

Kannattaa ottaa huomioon, että öljynvaihtoon kuuluu myös uuden öljynsuodattimen tai suodattimen patruunan vaihto. Saat tilattua ne ja monet muut auton varaosat netistä suoraan omalle paikkakunnallesi verkkokauppamme kautta. Tutustu edullisiin varaosiin ja muihin auton tarvikkeisiimme sekä sivustomme ja blogimme käteviin autoiluvinkkeihin!